Jokainen ihminen on laulun arvoinen
Olen kasvanut keskellä sotien jälkeistä maalaiskyläyhteisöä. Karjalaiset oli asutettu, sotakorvaukset maksettu ja joka mökki kuhisi elämää. Kylällä oli oma koulu, posti ja useampi kauppa sekä tanssilava. Töitä tehtiin yhdessä kulkien talosta taloon auttamassa suuremmissa urakoissa. Jokainen oli tarpeellinen ja kaikista huolehdittiin. Sitten 60 -luvulla kaikki muuttui kuin leikaten.
Elämme nyt keskittämisen, rahan vallan ja juurettomuuden aikaa, minkä jäljet näkyvät maamme muuttumisena luokkayhteiskunnaksi, jossa parempiosaisilla menee yhä paremmin ja köyhät kärsivät. Terveyserot lisääntyvät ja kylät kuolevat.
Ymmärrän, ettei entiseen ole enää paluuta. Olen nyt kuitenkin perusteellisesti vaikuttunut Pekka Haaviston persoonan ympärille syntyneestä kansanliikkeestä. Se ammentaa voimansa inhimillisestä suvaitsevaisuudesta, pienen ihmisen ja erilaisen oikeutuksesta elää tasa-arvoisena muiden kanssa. Sen käyttövoima ei ole raha vaan inhimillinen toivo paremmasta maailmasta, jossa ihmiset voisivat olla veljiä ja siskoja keskenään – sellaisesta maailmasta, jossa jokaisella on elinmahdollisuus riippumatta siitä, missä hän elää. Sellaisen rakentamisessa tarvitaan kaikkia. Ei ole mahdollista olla suvaitsevainen vain yhdellä sallitulla tavalla. Ihmistä kunnioitetaan ja vaikeistakin asioista keskustellaan. Se on Pekan ase myös maailmalla.
Tämä toivon ja pienen ihmisen kasvava liike on saanut valtaansa myös vakaumuksellisen maalaisliittolaisen. Tässä ovat ne arvot, joita haluan olla tukemassa. Kyse ei ole vastakkainasettelusta, vaan vilpittömästä pyrkimyksestä yhteiseen hyvään kaikkia kunnioittaen.
